Vapaalasku

Kauden ekat offarit Pyhällä

Marras- ja joulukuu on etelässä mustaa aikaa. On liian helppo unohtaa, että nämä kuukaudet ovat pohjoisessa upeita. Kaikki on sinistä, auringon valo taittuu viistosti taivaan läpi niin kauan kuin se jaksaa nousta. Lumi valaisee maan ja mikä parasta, hiihtokeskukset käynnistävät viimein hissinsä pitkän kesän jälkeen, kun Helsingissä vielä etsitään kalosseja kellarista.

Pyhätunturilla rauha valtaa mielen samantien, kun kääntyy pois nelostieltä ennen Sodankylää. Taivaanrantaan piirtyvät tunturit, ensin Luosto, sen jälkeen pitkä tunturijono, jonka päässä on Pyhän huippu, Kultakero. Tämän vuoden alkukausi on hellinyt pohjoisen tuntureita, ja Pyhällä kuulemma vietetään parasta alkutalvea kahdeksaan vuoteen.

En ole Pyhän kasvatti, mutta viime vuosina (tai vuosikymmenenä) se on kuin varkain vienyt sydämeni. Olen laittanut täällä ensimmäistä kertaa skinit suksien pohjiin – väärin päin tietenkin – hiihtänyt ensimmäiset puuterikäännökseni ja laskenut paitahihasillani loppukevään auringossa. Viime elokuussa laskemisen sijaan juoksin täysillä alas eturinnettä päästäkseni maaliin Pyhän tunturimaratonilla.

Nyt olen täällä ensimmäistä kertaa alkukaudesta. En voi käsittää, miksen ole tullut tänne aiemmin. Vaikka tunturin laki on vielä aavistuksen kivinen, lunta on riittävästi vapaalaskuun, ja neljältä iltapäivällä saa vielä laskea kissattuja eturinteitä. Revontulet, eli stadin slangilla ketuneldikset, valaisevat öisen taivaan.

Pyhän verkkosivujen mukaan pohjoisen puolen ankkurihissi aukeaa muutaman päivän kuluttua, mutta en malttanut odottaa ja kävin eilen ilokseni toteamassa, että pohjoispuolen takamaastot ovat laskettavassa kunnossa. Jouluksi melkein kaikki rinteet ovat auki. Pitäisiköhän jäädä tänne?

Haaveilen, että tänään illalla kääriydyn Huttuloman autiotuvassa lämpimään makuupussiini kolmen tunturin kierroksen jälkeen. Pakkanen pyörii kaksinumeroisissa lukemissa, mutta mummon kutomat villasukat lämmittävät varpaita.

Jos joku väittää, että elämä voi muuttua tästä vielä paremmaksi, en taida uskoa.

Joulukuun auringonlasku Pyhätunturilla. Päivän pituus on kaksi tuntia.

Laskin näissä Pyhän takamaastoissa puuteria – kyllä – viimeksi 3.5., kun saimme vappudumpin kuin tilauksesta kauden viimeiseksi päiväksi. Siitä on tarkalleen seitsemän kuukautta ja 12 päivää. Kuva otettu 14.12.

En ole ihan varma, pidänkö enemmän alaspäin laskemisesta vai ylöspäin kiipeämisestä. Ylös mennessä ehtii hengittää sisään maisemia, tunturia ja hiljaisuutta.

Eilen makasin selälläni hangessa Pyhätunturilla ja tuijotin revontulia. Lämpömittari näytti -12. Vaikka kotiin etelään on täältä pitkä matka, tämä on siitä huolimatta minun maisemani, täällä tunnen olevani kotona.

 

Yhteistyössä: Pyhätunturi

Lisätietoja Pyhän vapaalaskualueista: http://pyha.fi/hiihtokeskus/backcountry

Yksi kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s