Mumbain kotimaan lentokentällä oli perjantaina mielenkiintoinen sekoitus erilaisia matkustajia. Yksinäisiä turisteja, paikallisia nuoria, liikematkustajia, perheitä.
Heidän keskellään alkoi mietityttää, mihin joukkoon kuulun. En miellä itseäni enää oikein turistiksi, vaikka kuukauden oleskelun jälkeen tuskin muuta voi väittää.
Kun ensimmäistä kertaa sanoin taksikuksille hänen kysyessään hotellini nimeä, että asun täällä ja menen kotiin, se kuulosti absurdilta. Teki mieli nipistää itseä käsivarresta. Asun. Mumbaissa? Intiassa?
Niin ikään on absurdia, että voin lentää viikonlopun viettoon Goalle. Vähän kuin menisi Sysmään viikonlopuksi. Paitsi että se on Goa.
Tuntuu, että olen ollut täällä valtavan pitkään. Sen huomaa erityisesti siitä, että vaikka oikein kovasti miettii, ei osaa enää kuvitella elämää kotona. Suljen silmät ja kuvittelen olevani kotona, meneväni nukkumaan, kurkkaavani ikkunasta Torkkelinkadulle, sulkevani moskiittoverkon ennen — niin.
Elämä on täällä ja nyt.
Huomaan myös ymmärtäneeni, miten monet ulkomaalaiset esimerkiksi länsimaista kotiutuvat kehittyvien maiden olosuhteisiin. Se ei tapahdu heittäytymällä huolettomaksi travelleriksi, joka kulkee päivästä toiseen samoissa rähjäisissä vaatteissa, tarvitsemansa kolme tavaraa selkärepussa.
Se tapahtuu jatkamalla omaa elämäänsä suurin piirtein kuten ennenkin. Kun tajusin, että minun ei tarvitse käyttää erilaisia vaatteita kuin kotona vain koska olen Intiassa, elämä helpottui melko lailla. Minun ei tarvitse ostaa kaikkea katukioskeista puolen tunnin tinkimisen jälkeen vain koska se on halpaa ja paikallisetkin tekevät niin. Voin ostaa kaupasta samoja tavaroita kuin Suomessakin. Ne tosin maksavat täällä saman verran kuin Suomessa – entä sitten?
Voin myös ajaa taksilla lentokentälle sen sijaan että tunkisin itseni täpötäyteen paikallisjunaan perjantai-iltapäivänä.
Matkoilla ollessa vieraan kulttuurin ja paikallisen elämän kokeileminen on mukavaa. Pidemmän päälle omasta elämäntavasta tinkimisestä ei tule mitään. En tarkoita, että pitäisi elää täydessä umpiossa. Tietysti noudatan täällä paikallisia tapoja sen mukaan kuin on tarpeen. Mutta ehdoin tahdoin ei kannata pakottaa itseään muottiin, jonka toisenlainen kulttuuri on rakentanut.
Maassa on maan tavat, ja minulla omani.
Pipo silmillä 
Olen miettinyt tosi paljon samantyyppisiä asioita viime aikoina. Vaikka ulkomailla asumiseni ovatkin tapahtuneet ”kehittyneissä” länsimaissa, vieraan maan ja omien tapojen sekoittumisen tasapainon löytäminen vie niissäkin aikansa. Suomessa ollessa sitä usein erehtyy luulemaan, että ulkomailla olisi jotenkin erilainen ja eläisi erilaista elämää. Puitteiden osittaisesta erilaisuudesta huolimatta arki pyrkii kuitenkin aina ennen pitkää asettumaan samantyyppisiin uomiin kuin kotona. Kai se on sekä turvallisuushakuisuus että yksinkertaisesti tottumus, joka sen aiheuttaa… Jänniä juttuja.Tavattiin muuten eilen täällä mukava Mumbaista kotoisin oleva tyyppi. Hän on tulossa Intiassa käymään ensi viikolla, ja oli tosi innostunut kuullessaan, että meillä on kaveri hänen huudeillaan 🙂 Hauskaa viikonlopun jatkoa!
TykkääTykkää