Meksikolaiset joukkoliikenteen muodot muodostavat sateenkaaren, jollaiseen harvoin tormaa. Mekin olemme saanet nauttia skaalan eri paihin sijoittuvista liikkumismuodoista.
Jos lahdetaan liikkeelle luksuspaasta, niin kulkemisen ylinta aatelia taalla ovat Deluxe-bussit, jotka ovat viimeisen paalle sliipattuja, ilmastoituja elokuvateatterivaunuja, joissa on virvoitusjuomatarjoilu ja joissa jalkatilaa on vaikka kolmelle porsaalle. Huono puoli naissa on leffojen surkea laatu.
Seuraavaksi rankkautuvat perusbussit, jotka vastaavat koto-Suomen linja-autojen varustelutasoa. Penkit ovat kohtuullisen pehmeat, jalkatilaa hieman liian vahan, mutta matka sujuu.
Taman jalkeen tulevat 2-luokan bussit, jotka ovat ramisevia peltikasoja ja joihin ylimittaiset pohjoismaalaiset eivat mahdu istumaan kuin vinottain. Kyyti on pomppuisaa, meluisaa, hidasta ja kuumaa.
Seuraavaa kokoluokkaa edustavat microbussit, jotka ovat nimensa mukaisesti minidosia. Naissakin on liian pienet penkit.
Collectivosit ovat ramia pikkupaikallisbusseja. Halpaa kuin saippua.
Taman jalkeen tulevat 70-luvulta peraisin olevat volkkari-pakut, joiden sisaan on pultattu istuimia, ja jotka ovat asianmukaisesti tuunattuja esimerkiksi vaaleanpunaisin bling-bling -karvasisustuksin. Muuten ihan hyvaa kyytia, mutta naista on vaikea nahda ulos.
Kollektiivitila-autot muodostavat seuraavan kokoluokan. Ei kokemusta.
Selkeasti paremmin tuuletettuun versioon voi tutustua ainakin Etela-Meksikossa Tyynenmeren rannalla: pick-upin lavalle pultattu itse autoa tuplasti korkeampi rautahokotys mahdollistaa ainakin 15 ihmisen matkustamisen joko lavalla tai auton katon paalla. Tama on meitsin suosikki!
Pipo silmillä 
Joukkoliikenne kunniaan! Valtameren toisella puolen testataan huomenna tata viimeksi mainitsemaa (tiedossa vain 6 tuntia lavalla) kulkemisen muotoa. Lupaan raportoida!
TykkääTykkää