Matkat

Mumbaissa ostoskeskus ei ole shopping mall vaan big bazaar

Aurinko laskee Mumbain niemenkärjen taa. Istun InterContinentalin kattoterassilla. Taustalla soi tekno. Vähän liian kovalla, kuten yleensä. Alhaalla merellä näkyy kolme vesiskootteria, jotka ajavat ympyrää kaupungin silhuetin edessä.

Kerrankin hetki, kun ei ole liian kuuma.

Terassibaarin hinnat ovat mumbailaisittain järjettömät. Ruoka-annos maksaa 600-1200 rupiaa. Sillä saisi noin 30 lounasta työpaikkaruokalastamme. Sillä voisi myös ajaa kaksi tuntia taksilla ympyrää.

Mutta tätä on intia. Päivällä käydessäni ostoskeskuksessa se jälleen näyttäytyi kovin selvänä. Toisilla on, toisilla ei.

Matka ostoskeskukseen alkoi nauruhermoja koetellen. Kun aamupäivällä tein lähtöä, kulman taksikuskit olivat ensin äimissään: mikä ihmeen Phoenix mall? Käsite ei soittanut kelloja kenelläkään.

He alkoivat pitää keskenään torikokousta, mikä on täällä hyvin tavallista. En ymmärtänyt juuri mitään, mutta arvaan heidän päivitelleen keskenään, mihin tämä madam nyt oikein pitäisi viedä.

Kesken kaiken eräällä heistä välähti: aaa biiiiig bazaar, big big bazaar! Jep, sinnepä sinne. Itsekseni hihittelin miehen osuvaa luonnehdintaa. Paikka, jossa on paljon kauppoja: iso basaari.

Matkalla törmäsin elämäni ensimmäiseen liikennevaloon, jonka nuoli oli u-käännöksen muotoinen. Mumbaissa poikittaisliikennettä ei käytännössä ole. Luultavasti siksi, että liittymät ovat liian kalliita rakentaa. Tuloksena on u-nuolen muotoisia liikennevaloja, totaalisessa blokissa olevia risteyksiä ja vespan pakkarilla matkustavia liikenteenohjaajia.

Istuskellessani illansuussa rantakadulla paikalle alkoi kerääntyä mielenosoitusväkeä. Ihmettelin, miten he näyttivät kovin viattomilta ja nuorilta – selvisi, että paikallinen koululaisten ympäristöjärjestö oli vastuussa tempauksesta. He halusivat lisätä ihmisten tietoisuutta siitä, että tätä vauhtia Intiassa ei kohta enää riitä happea kaikille.

He kauppasivat asiansa hyväksi siemeniä ja ilmapalloja. Ostin.

Aamulla olin juuri lukenut talouslehdestä artikkelin, jossa pääministeri Manmohan Singh vakuutteli Intian sitoutumista Kioton sekä Balin sopimuksiin, sekä tulevaan Kööpenhaminan ilmastohuippukokoukseen.

Turbaanimiehestä en mene takuuseen, mutta aidosti huolissaan olevat koululaiset Mumbain smogin täyteisessä ilmassa piristivät. Ehkä tällä maalla on vielä toivoa.

Yksi kommentti

  1. Moi Milja! Mainio blogi ja oivaltavaa kerrontaa. Löysin tänne viime viikolla ja nyt olen jo aktiivilukija 🙂 Tsemppiä sinne kaikkiin haasteisiin ja terkut maapallon toiselta puolelta! Täällä Kanadassa syksy on jo pitkällä, ja voisin mielelläni tehdä sun kanssa sellaisen n. 10-15 asteen lämpötilantasauskaupan, mutta smogia en kyllä haluaisi siihen päälle… Voi hyvin!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s