Murmanskin eteläpuolella sijaitsevat Hiipinätunturit ovat muutamien viime vuosien aikana – no, kirjaimellisesti – hiipineet suomalaisen vapaalaskukansan tietoisuuteen. Hiipinä, eli Kirovskin kaivoskaupunki on suhteellisen lähellä pohjoisen hiihtokeskuksia, mutta monin verroin eksoottisempi.
Ajomatka Sallasta Kirovskiin kestää rajanylityksineen noin 4-6 tuntia. Tie on pääasiassa hyväkuntoinen pientä möykkyisyyttä mukaan laskematta.
Me vietimme Kirovskissa pääsiäisen 2019, mikä oli puuterilumien kannalta hieman myöhäinen aika. Toisaalta valoa oli riittämiin eikä keli ollut hyytävä, kuten se talvisaikaan saattaa olla.
Kirovskin kaupunki kuvattuna Big Wood resortista, taustalla Vudjavrchorrin huippu (1067m).
Kirovskin kaivoskaupunki ja Hiipinätunturit
Kirovsk ja alueen muut kaupungit Apatity, Nikkel sekä Titan kertovat jo nimillään, mikä on pääelinkeino kyseisellä alueella ja syy, miksi siellä ylipäätään on asutusta. Hiipinävuoret ovat maailmankin mittaluokassa uniikki apatiitin ja muiden mineraalien esiintymä, ja alueella on ollut kaivostoimintaa jo sadan vuoden ajan. Kirovskin kaupunki ja hiihtokeskukset ovat käytännössä Apatit-nimisen kaivosyhtiön omaisuutta – yritys kuuluu Euroopan suurimpiin. Kaivos tuottaa fosforimineraaleja, jotka jalostetaan kasvilannotteeksi.
Kirovskin katukuva on sekoitus neuvostoaikaisia teollisuus- ja asuinkiinteistöjä, remontoituja vanhoja asuintaloja sekä moderneja rakennuksia. Tunnelma kaupungissa on melko eläväinen.
Kirovskin kaupunkia ympäröivät Hiipinätunturit ovat hassun muotoisia, tasahuippuisia mutta jyrkkäreunaisia noin tuhannen metrin korkuisia muodostelmia, joista löytyy hauskoja pikkukuruja, paljon muotoja sekä todella paljon loivaa ja vähän jyrkempääkin losoteltavaa.
Sanomattakin on selvää, että tässä postauksessa mainitut offaripaikat ovat lumivyöryriskin alueita, ja olosuhteet on jokaisen laskijan arvioitava itse – en ota niihin tässä mitään kantaa. Sen huomasimme, että ainakin Big Woodin hiihtokeskuksen alueella jyrkimpiä paikkoja ilmeisesti räjäytellään säännöllisesti, jotta merkityt rinteet pysyisivät turvallisina. Sekään ei tosin tarkoita oikeastaan yhtään mitään – muuta kuin sitä, että alueella tosiaan on merkittävä lumivyöryvaara. Paikallista lumivyörytiedotusta (kuten Alpeilla) ei ole, eikä historiatietoja olosuhteistakaan löydy mistään. Tämä tekee riskien arvioinnista tietysti entistä hankalampaa, minkä tähden mekin pysyttelimme pääasiassa hyvin loivilla mäillä.
Maisemat Kirovskista Kukisvumchorrin suuntaan.
Kirovskin hiihtokeskukset: Big Wood ja Kukisvumchorr
Kirovskin alueella on kaksi hiihtokeskusta: Iso, moderni Big Wood (1047m), jossa on gondolihissi sekä useita tuolihissejä. Tämän lisäksi pohjoisessa lähempänä kaivosalueita on pienempi hiihtokeskus Kukisvumchorr (886m), jossa on ainoastaan muutama ankkurihissi, mutta sitäkin paremmat vapaalaskuapajat. Kukisvumchorrissa on järjestetty muun muassa World Freeride Tourin Qualifier -kisat vuonna 2014.
Laskimme Kirovskissa molemmissa keskuksissa. Kukisvumchorrin profiili on jyrkkä ja rinteet ovat mielestäni mustia, vaikkakin merkattu punaisiksi. Jyrkillä ankkurihisseillä kulkeminen oli hieman raskasta, varsinkin kun jäinen latu oli pakkautunut vinoon. Nimesimme lumiolosuhteet ”puolikuivaksi sementiksi”, jota ei myöskään jaksanut loputtomiin ryskyttää. Puuteriolosuhteissa suoraan hisseiltä löytyisi aivan ihanaa laskettavaa!
Kuvassa minä nautiskelemassa Kukisvumchorrin puolikuivasta sementistä kaivosmaisemissa. Kuva: Sampsa Sulonen
Kukkiksen rinneravintola.
Kukkiksen parkkipaikalta löytyi myös paikallinen puuterikoira, joka oli rapsutusten tarpeessa.
Kukisvumchorrin rinnekartta.
Big Woodin gondolin yläasemalta (850m) lähtevät todella hyvät, punaisen profiilin tasaisesti viettävät, leveät ja pitkät hoidetut rinteet, ja yllätyin miten hauskaa oli kurvata pitkästä aikaa täysillä myös rinnettä. Rinteiden viereltä puolestaan pääsi suoraan tiputtelemaan keskuksen seinämää pitkin bowliin, jonka pohjalla kulki rinne suoraan takaisin ala-asemalle. Täälläkin lumiolosuhteet olivat kuitenkin erityisesti alkuviikosta hieman jäiset, joten emme tehneet kovin montaa offilaskua.
Big Woodin gondolista katsottuna vasemmalla on pieni ankkurihissi ja pari rinnettä, jonka ympäristöstä löytyi myös hauskaa pientä kikkailtavaa – sieltä ei tosin päässyt enää takaisin hissille, vaan oli käveltävä pienen matkaa tietä pitkin takaisin.
Loppuviikosta keli lämpeni ja mukavat keväiset loskalaskukelit alkoivat lähestyä. Big Woodin jyrkät seinämät räjäytettiin dynamiitilla alas, etteivät ne valuisi bowlin pohjalla kulkevien rinteiden päälle. Harmi kyllä räjäytyksistä syntynyt valtava lumivyöry jyräsi alleen paitsi rinteet myös yllä mainitun ankkurihissin – joten on epävarmaa onko se vielä ensi kaudella pystyssä.
No problem, normal katastrof! Räjäytetyn lumivyöryn alle jäänyt ankkurihissin ala-asema.
Big woodin hissioffareita (tosin tuolta edesmenneeltä ankkurihissiltä).
Kurut olivat vielä lämpimässäkin kelissä aika jäisiä. Kuvassa Eero.
Big Woodin rinnekartta. Gondolihissi vie 850 metrin korkeuteen (vasemmalla), minkä takana sompahissi vielä ylemmäs 1047 metriin. Parkkiksia on kaksi, gondolin ala-asemalla (pohjoinen) sekä sompahissien ala-asemalla (eteläinen). Huonolla kelillä on mahdollista, että yhteys keskusten välillä menee poikki.
Kirovskin skitour -mahdollisuudet
Big Woodin eteläiseltä puolelta on mahdollista lähteä skinnailemaan loivia, lappityylisiä rinteitä Aikuaivenchorrin (1075m) rinteille. Näitä kävimmekin katselemassa pariin otteeseen. Aurinko paistoi, pidimme oluttaukoja tunturikoivikossa ja hiihtelimme rauhalliseen tahtiin mäkiä ylös ja alas.
Big Woodista katsottuna Kirovskin kaupungin toisella puolella on myös korkeampi huippu, Vudjavrchorrin (1067m). Kävimme hiihtelemässä sen päälle reissun toiseksi viimeisenä päivänä. Reitille pääseminen oli hieman hankalaa – jouduimme ensin ajamaan paikallisen ”tattarisuon” läpi, kahlaamaan epävirallisen kaatopaikan poikki ja lopulta vielä ylittämään vilkkaasti liikennöidyn kaivosradan. Ylös kulki onneksi moottorikelkkasafarireittejä, joten skinnailureittiä ei tarvinnut avata paksuun firniin.
Huipulta pääsee alas montaa eri reittiä. Jyrkät kurut laskevat suoraan kaupunkia kohti, minkä lisäksi on mahdollista laskea takaisin alas ylös tultua skinnailureittiä.
Eero, Tiia ja Sampsa skinnailemassa Big Woodin lähistöllä.
Kirovskin skitourilla saattaa tulla vastaan mitä mielenkiintoisempia juttuja. Tässä vuoren rinteelle juuttunut puskutraktori.
Randotourin starttipistettä etsiskelemässä.
Mukavaa täällä raikkaassa vuoristoilmassa! Kuva: Sampsa Sulonen
Kaivosjunaa ei näkyvissä.
Lopulta päästiin reitille. Kuva: Sampsa Sulonen.
Eero kuvasi mut loskakurvissa.
Tässä vähän alempaa. Oli kyllä hauska mäki! Kuva: Sampsa Sulonen.
Eero nautiskelee firnistä.
Kaatopaikasta selvitty, melkein autolla!
Alueen venäläinen topo 1:100 000 (Luulen että ruutu on 2cm). Kukisvumchorr aivan kuvan ylälaidassa, oikealla Big Wood ja Aikuaivenchorr sekä vasemmalla ylhäällä Vudjavrchorr. Keskellä Kirovskin kaupunki.
Asuminen Kirovskissa
Vuokrasimme Kirovskin kämpän suoraan Airbnb:stä. Kämppiä on tarjolla paljon. Monet niistä ovat modernisti remointoituja, vaikka sijaitsevat rähjäisissä taloissa. Meidänkin mukavaksi remontoituun kämppäämme johtava rappukäytävä näytti lähinnä huumeluolalta. Tämä ei kuitenkaan johdu suoraan välinpitämättömyydestä, vaan käsittääkseni entisen neuvostoliiton alueella ei ole meidän tyyppistä asunto-osakeyhtiölakia, vaan osakkaat omistavat vain oman asuntonsa. Täten yhteiset tilat eivät ns. kuulu kenellekään. Saman olen havainnut muun muassa Kazakstanissa, jossa myös vuokrasimme viimeisen päälle remontoidun kämpän, jonne niin ikään johti täysin lääväkunnossa oleva rappukäytävä.
Jos vuokraa kämpän Airbnb:n kautta, on hyvä huomioida, että Venäjän viisumi on sääntöjen mukaan rekisteröitävä yli viikon kestävällä vierailulla paikalliselle viranomaiselle. Hotellit tekevät sen vieraiden puolesta, mutta Airbnb-kämpässä majoittautuessa homma on tehtävä yhdessä vuokraajan kanssa esimerkiksi paikallisessa postissa. Tähän on syytä varata pari tuntia aikaa sekä tietysti koordinoida asia asunnon vuokraajan kanssa. Jos reissu kestää alle viikon, tästä ei käsittääkseni tarvitse huolehtia. Me kävimme rekisteröimässä viisumit yhdessä Airbnb-isäntämme kanssa Kirovskin postissa.
Kirovskin rakennuskanta on julkisivuiltaan hieman rähjäistä.
Mutta sisältä oikein mukavaksi rempattuja!
Minä kämppämme pihalla. Ja ei, harmi kyllä tämä hieno Lada-maasturi ei ole oma.
Kirovskissa voi halutessaan majoittua myös hotellissa. Kuvassa yksi parhaimmista, tai ainakin kalleimmista, Severnaya.
Ruokailu Kirovskissa
Kirovskissa on hyviä ravintoloita, mutta ne on paikoin vaikeita löytää, sillä talojen julkisivut ovat ränsistyneitä, eikä ravintoloita ole välttämättä merkattu selkeästi. Kaupungin ravintoloiden lisäksi lisäksi molemmissa hiihtokeskuksissa saa rinneravintoloista hodareita ja muuta snäkkiä.
Me kävimme ulkona syömässä seuraavissa: Ofelia Coffee House (Офелия), Kaspiy (Каспий), Bar Barevitch (Бар Баревич) sekä Gamardzhoba (Гамарджоба).
Ofelia oli nimensä mukaisesti kahvila, josta sai pientä suolaista purtavaa. Azerbaizdanilainen Kaspiy puolestaan oli aikamoinen elämys. Ravintolassa oli samaan aikaan paikalinen työpaikkaseurue viettämässä todella kosteaa iltaa, ja kesken ruokailun ravintola muuttui diskoksi. Mikäpäs siinä.
Bar Barevitch oli varsinainen hipsterikeidas keskellä karua Kirovskia. Listalta löytyi craft-oluita, drinkkejä sekä burgereita ja muuta maittavaa ruokaa.
Reissun paras ravintolakokemus oli kuitenkin georgialainen ravintola Gamardzhoba, jonne jouduimme hieman jonottelemaankin sisään. Ravintola on suosittu, ja sen erikoisuutena on, että sinne on vietävä omat viinit. Viinipullosta on maksettava ns. ”avausmaksu”, jonka jälkeen omia juomia saa juoda niin paljon kuin lystää.
Ruokakauppoja on Kirovskissa useita, ja niistä löytyy hyvät valikoimat kämpillä kokkailua varten. Me teimme – tai siis Sampsa teki – parina päivänä ruokaa kämpillä, mikä on sekin ihan hyvä vaihtoehto, jos laskupäivän jälkeen ei ole sellainen olo, että jaksaisi lähteä ulos etsiskelemään ruokapaikkoja.
Bar Barevitchin grillikanaa.
Kämpällä valmistettu diy-afterski-annos: suolakurkkua, smetanaa, hunajaa sekä tietysti vodkaa.
Rajanylitys Venäjälle auton kanssa ja ajaminen Venäjällä
Auton vieminen Venäjälle ei ole erityisen haastavaa, kunhan muistaa muutamat tärkeät jutut:
– Auton haltijan on oltava mukana seurueessa – eli vuokra- tai laina-auton kanssa rajanylitys ei onnistu
– Autosta on täytettävä tullilomake. Sen voi joko täyttää etukäteen, tai sitten raja-asemalla, jossa on hyvät mallikappaleet, mitä mihinkäkin ruutuun pitää kirjoittaa. Me olimme printanneet ja täyttäneet lappuset etukäteen, mutta vääriin kenttiin, joten jouduimme tekemään homman uusiksi rajalla – joten tästä ei välttämättä kannata stressata etukäteen.
– Lisäksi autossa tulee olla ns green card eli vakuutusyhtiön todistus siitä, että autossa on voimassa oleva autovakuutus.
– Rajanylityksessä muuta huomioitavaa on, että rajan yli on kiellettyä viedä reseptilääkkeitä ilman reseptiä, kuten esimerkiksi Panacodia (särkylääke) tai Sirdaludia (relaksantti), joita minä pidän esimerkiksi vuori-ea-packissani aina mukana.
– Venäjälle tarvii luonnollisesti myös viisumin, jonka voi hakea joko suoraan lähetystöstä, mikä on hankalaa ja monimutkaista. Vaihtoehtoisesti voi käyttää jotakin viisumioperaattoria, kuten Lähialuematkoja. Minä käytän itse jälkimmäistä, sillä heillä on toimipiste kätevästi Helsingin rautatientorilla, mihin passin ja valokuvan voi hakemuksen kanssa käydä tiputtamassa ja mistä viisumin voi myös noutaa.
Ajaminen Sallan rajanylityspaikalta Kirovskiin ei myöskään ollut mitenkään kummallista. Rajan jälkeen on muutama kontrollointipaikka, jossa on näytettävä passi, mutta sen jälkeen voi rullailla suoraan perille. Muutama sata ensimmäistä kilometriä on hieman pomppuisaa tietä, kunnes tullaan Pietari – Murmansk -valtaväylälle, joka on leveä ja sileä baana.
On hyvä huomioda, että matkalla rajalta Kirovskiin on pitkiä pätkiä, joissa ei ole lainkaan matkapuhelinkuuluvuutta – joten Googlen kartat kannattaa ladata Suomen puolella offlineen. Myöskään bensa-asemia ei ole liian tiuhaan, joten kannattaa tankata tankki täyteen heti Venäjän puolelle päästyä halvalla raja-aseman bensiksellä. Minä matkustin Kirovskiin yksin, koska muu porukka oli mennyt jo edeltä, eikä tästäkään aiheutunut erityisiä ongelmia, koska auto oli oma.
Autokulttuuri oli mielestäni yllättävän maltillista, valtaväylälläkin mentiin paikoin niin hitaasti, että päädyin itse ohittelemaan muutamia autoja. Liikennemerkit ovat selkeitä ja Kirovskin kaupungissakin ajaminen oli helppoa lukuunottamatta pihateitä, joita ei ollut aurattu niin hyvin kuin Suomessa.
Tulossa Kirovskin suunnasta Pietari-Murmansk -tielle.
Kaiken kaikkiaan Kirovsk oli vaihtelua kaipaavalle todella hauska kohde. Sieltä löytyy laskettavaksi niin hyväkuntoisia rinteitä kuin offariakin. Asumispuitteet ovat tietysti eksoottisemmat kuin vaikkapa Levillä, mutta toisaalta itse yllätyin siitä, miten hyvin kaikki paikan päällä toimi. Ei muuta kuin Kalinkaa soimaan autostereoon ja ensi hiihtolomilla kohti Kirovskia!
