Ensimmäinen vaellukseni: UKK-puistossa vuonna 2003

Kyllä, siitä on jo 16 vuotta aikaa. Olin 19-vuotias, ja olimme päättäneet en-niin-hyvin tuntemani työkaverin (Partioaitasta) kanssa lähteä yhdessä vaeltamaan Lappiin, koska lomamme kesätyön päättymisen ja opiskelun aloittamisen välissä osuivat sopivasti yhteen.

Asuin silloin vielä kotona, ja muistan, että menimme äidin kanssa reissua edeltävinä päivinä Itäkeskukseen ostamaan jotain kunnollisia housuja, koska en omistanut mitään tuulta pitävää. No, jostain alennusmyynnistä löytyi parinkympin tuulihousut. Tuulitakki sentään löytyi jo omasta takaa. Kuorivaatteita en ollut vielä raaskinut ostaa, vaikka olinkin ollut Partioaitassa kesätöissä jo pari kuukautta. Ainoa hankintani olivat olleet Hanwagin Alaska-vaelluskengät, jotka komeilevatkin vaelluksen valokuvissa (jotka muuten otettiin filmikameralla!).

Rinkkana oli partiorinkkani, Savotan 75-litrainen putkimalli. Makuupussiksi otin faijan arkistoista löytyneen Jouten Lappi puoliuntuvan, joka painoi varmaan 3 kiloa ja vei puolet rinkastani. Lisäksi mukana olivat tietysti vanhat kunnot Rukkan sadevaatteet. Retkikeittimenä oli kaverini jostain lainaama Trangia.

Enpä silloin osannut aavistaa, että vaeltamisesta ja ulkoilusta syntyisi elämääni syvä juonne, ja että palaisin UKK-puistoon lukemattomia kertoja eri vuodenaikoina.

20 vuotta, tsih.

Ensimmäinen päiväetappi kohti Suomunruoktua. En oikein muista mitä silloin mietin. Innoissamme ainakin oltiin!

Tämä kuva on ehkä joku vahinko-otos, mutta ollaan tauolla jossain siellä ylempänä ennen laskeutumista Suomunruoktulle päin.

Maisemat ei ole juuri muuttuneet, vaikka vuosia kuluu.

Seuraavat päivät vaelluksella satoi, ja Rukkan sadevaatteet pääsivät käyttöön. Sika hienot nuo minun keltaiset sadehousut!

Ylittämässä Luirojokea. Luiron isompi tupa oli täynnä, joten veimme kamppeemme taaimmaiselle vanhalle tuvalle. Myöhään illalla tuvalle paukkasi kuitenkin paikallinen mieskaksikko tukevassa humalassa, ja korkkasi samantien auki muutamat kantamastaan korillisesta olutta. Olivat kuulemma soutaneet Luirojokea ylös. Ystävän kanssa mietittiin, että tämä ei varmaankaan pääty hyvin. Menimme kuitenkin nukkumaan, kun miehet olivat saunomassa ja toivoimme parasta. Ei mennyt aikaakaan, kun kaksikko palasi saunomasta. Korillinen kaljaa oli tyhjennetty, ja meno sen kuin paheni. Keskellä yötä havahduin siihen, että toinen miehistä nuokkui kamiinan edessä sammuneena, hiiltynyt makkaratikku ja makkara palavassa kamiinassa. Herätin ystäväni, ja yksissä tuumin päätimme kerätä tavaramme ja siirtyä saunalle nukkumaan, ennen kuin koko tupa olisi tuhannen päreinä.

Luirojärvestä jäikin minulle tämän episodin jälkeen hyvin epämieluisa mielikuva, ja vaikka olen yöpynyt siellä useasti monilla seuraavilla vaelluksilla, se ei edelleenkään kuulu lempipaikkoihini UKK-puistossa.

Seuraavina päivinä vaelsimme Luirolta Lankojärvelle ja sieltä takaisin Kiilopäälle.

Vettä tuli aika paljon. Onneksi oli Rukkaa mukana!

Tämä on jostain huipulta siitä matkan varrelta, tunnistaako joku? Sokostilla ei käyty.

Tänä kesänä palanut Rautulammen päivätupa.

En varsinaisesti näytä tuossa kuvassa siltä, että vaelluksesta tuli sittemmin yksi mun lempiharrastuksista!

Vaeltajat lähdössä kotimatkalle Rovaniemen sittemmin kovin tutuksi käyneellä rautatieasemalla (tässä siellä elämäni ensimmäistä kertaa). Istumapaikoilla yöjunaan tietysti, kuten opiskelijan kuuluu.