Kun vaikeinta on jättää juoksematta – Nuuksio Classic DNS

Päätin tänä aamuna vaikean pohdinnan jälkeen jättää starttaamatta Nuuksio Classicin 42 kilometrin juoksuun, koska keskiviikkona alkanut lievä flunssa ei vieläkään ole lähtenyt pois.

Viimeiseen asti aamulla mietin, lähdenkö vai en. Ulkona oli ihanan kostea ja viileä sää – juoksukeli just mun makuun! Onneksi järki kuitenkin voitti: keväällä lähdin samassa kunnossa Bodom Trailille. Juoksun jälkeen makasin horkassa kotona loppupäivän ja sen jälkeen olin köhässä kaksi kuukautta.

Vaikeassa päätöksessä sain myös tukea uusilta valkuiltani Jalanjälkivalmennuksesta. Nämä ovat juuri niitä asioita, joita en vielä osaa itse arvioida.

Mutta miksi ihmeessä se on niin kovin vaikeaa, vaikka tavallaan tietää, että on järkevää jättää juoksematta? Aloin pohtia tätä juodessani aamukahvia. Olen ylipäätään tosi huono jättämään sovittuja asioita tekemättä. Nykypäivänä on hyvin yleistä, että perutaan osallistuminen juhliin, tapahtumiin, tai oikeastaan ihan mihin vain viime tingassa ja jopa ilmoittamatta. Työmaailmassa puhutaan no-show’sta. Esimerkiksi media-alalla on normaalia, että tilaisuuksiin jättää tulematta vähintään 30% ilmoittautuneista.

Minä inhoan tätä tapaa. Inhoan sitä enemmän kuin maksalaatikkoa, hämähäkkejä ja keittiöaskareita yhteensä. Inhoan sitoutumisen puutetta ehkä jopa enemmän kuin sitä, että palaverissa keskitytään epäolennaisuuksiin eikä pysytä asialistalla.

Sen takia minulle on myös itselleni vaikeaa peruuttaa osallistumistani, vaikka siihen olisi hyvä syy. (Kuten esimerkiksi kuume.) Monesti saatan venyä aivan kohtuuttomiin yrittäessäni pitää kiinni siitä, että teen kaiken sovitusti, vaikka suunnitelmat muuttuisivat minusta johtumattomista syistä (ruuhkat, sairaudet, yllättävät menot). Saatan pyöräillä ylimääräisen 30 kilometrin lenkin sen takia, että ystäväni tarvitsee yllättäen apua samaan aikaan, kun olen sopinut noutavani tavaran x tiettyyn kellonaikaan toiselta puolen kaupunkia. En kerta kaikkiaan kehtaa peruuttaa, ja aiheuttaa ihmisille pettymystä.

Sama koski tämänpäiväistä Nuuksio Classicia. Olin saanut paikan Buff-tiimiltämme, mitä arvostan suuresti. Jouduin eilen vielä säätämään juoksunumeroni kanssa, kun sain vahingossa kisatoimistosta jonkun toisen numerolapun, enkä huomannut sitä. Olin viestitellyt ystävien kanssa tapahtumasta, koska viimeiseen asti pidin yllä positiviista mieltä ja ajattelin miniflunssan hellittävän aamuksi. Ja sitten lopulta oli kuitenkin pakko tehdä päätös: ei starttia, did not start, DNS. Hävettää, vaikka ei pitäisi.

Juoksutapahtumat ovat tämän kesän aikana opettaneet minulle paljon. Ensimmäinen todella huonosti mennyt juoksu, ensimmäinen keskeytys, ensimmäinen totaalinen romahdus kesken juoksun (eli ”kanttaus”), ja kauden päätteeksi vielä ensimmäinen kerta kun en päässyt starttiin. Yritän vakuuttaa itselleni, että nämä eivät tee minusta huonoa ihmistä, vaan todennäköisesti vain vahvemman. Ensi kesän Trail Tourille sitten paremmalla onnella (ja kunnolla!).

Kuva: Miia Alapeteri