Treenitilasto 2017: Mitä kertyi mittariin?

Blogin varusteyhteistyössä: Buff, Suunto, Merrell, Camelbak, Mons Royale

Olen pohtinut Norjasta palattuani, tai oikeastaan jo sitä ennenkin, treenimääriä, palautumista ja mitä sitä näin harrastajana kannattaisi oikein tehdä ja kuinka paljon. Tämän vuoden Norjan reissu ei ollut yhtä raskas kuin viime vuoden setti, mutta silti jalat ovat tuntuneet vähän raskailta, mutta minua ei oikeastaan väsytä. En oikein tiedä, pitäiskö levätä vai ei. Samalla kuumottaa, että Karhunkierroksen ultraan on reilut kaksi kuukautta aikaa ja juoksukilometrejä takana aivan liian vähän.

Ajauduin tutkimaan viime vuoden treenitilastoja. Kaikki hikitreenini kirjautuvat Suunto Movescountiin, kun träkkään ne Spartan-kellolla. Sen lisäksi olen käyttänyt jo seitsemän vuoden ajan HeiaHeia-sovellusta, jonne Suunnosta automaattilatauksena menevien hikitreenien lisäksi olen kirjannut kaiken hyötyliikunnan (pidemmät kävelyt, suursiivoukset, remontoinnit, metsätyöt ja niin edelleen).

Aloitetaan jälkimmäisestä.

Joka viides vapaa-ajan tunti liikkuen

Vuodessa on 8760 tuntia. Kahdeksan tunnin keskimääräiset yöunet vievät siitä 2920 tuntia. Töissä olen 1177 tuntia (normaali työaika).

Vuodessa työmatkoihin, pukemiseen, ruokailuun, peseytymiseen ynnä muuhun pakolliseen kuluu arviolta 4 tuntia päivässä. Lopulta varsinaista vapaa-aikaa jää 3272.  Pyöristetään luku vaikka 3200 tuntiin. Toivottavasti en tehnyt kovin suurta pilkkuvirhettä näitä laskiessani – takuuseen en tosin mene.

HeiaHeian mukaan vuonna 2017 liikuin yhteensä 689 tuntia. Edellisiin lukuihin pohjautuen, se on noin 22% valveilla olemastani vapaa-ajasta. Onko se paljon vai vähän? Ei harmainta aavistusta.

Liikuntamäärät tunteina viikkotasolla. HeiaHeian statistiikan mukaan. Vihreät ristit ovat sairauspäiviä, jotka nekin voi kirjata HeiaHeiaan. Palaan niihin vielä myöhemmin.

Lajijakauma 2017. Järjestys ei ole tuntipohjainen, vaan treenikertapohjainen. Tunneissa mitattuna erilaiset laskulajit (lumilautailu, hiihtovaellus ja telemark) muodostavat ylivoimaisen ykkösen, 202 tuntia. Hyvänä kakkosena kiipeily, jota tuli tehtyä 123 tuntia vuonna 2017. Marras-joulukuun teimme asuntoremonttia, joten siitä johtuvat suuret tuntimäärät (84) sillä saralla. Ja krebaaminen on tietysti myös listalla! Kategorian ”disco” alle on kirjattu kaikki kerrat, kun olen ollut bailaamassa niin kovaa, että on tullut hiki, tai keikalla eturivissä hyppimässä. Olin yllättynyt, että niitä oli noinkin paljon – en oikein muista, mitä ne ovat…

Hikitreeniä 528 tuntia

Suunto Movescountiin kirjaan vain ne treenit, joissa tulee hiki eli jotka ovat varsinaista ”urheilua”. Niitä kirjautui vuodelle 2017 yhteensä 528 tuntia. Referenssinä, Iivo Niskasta käsittelevässä kirjassa hänen treenimäärikseen sanottiin 900 tuntia vuodessa – eikä meikäläisen sunnuntaihiihtelyä nyt voi edes niihin treeneihin verrata kovuustasoltaan muutenkaan.

Movescountin loki. Tästä näkee, että juoksukilometrejä on melko vähän, ottaen huomioon että juoksin kesällä kaksi maratonia. Pyöräilykilsatkin jäivät vähäisiksi.

Sykealueet vuonna 2017. Suurin osa tunneista kuuluu iiseillä sykkeillä, mikä on varsin ymmärrettävää, sillä laskemista, skinnausreissuista sekä työmatkapyöräilystä tulee suuri osa näistäkin hikitreeneistä. Tehotreenejä kannattaisi kenties vähän lisätä.

Harjoitusten kuormitus. Tämä oli oli mielenkiintoinen. Harmaa käyrä näyttää kumulatiivisen kuormituksen. Ilmeisesti tämän pitäisi mennä enemmän ylös alas, eli harjoittelussa pitäisi olla kovempia jaksoja ja helpompia jaksoja. Minulla kuormitus pyörii lähes 10 kuukautta koko ajan yli 10 tunnissa. Mutta ei tätäkään varmasti kannata sokeasti tuijottaa. Esimerkiksi lokakuun lopun kohouma johtuu vaelluksesta, jolloin palautumisaika nousee aina 120 tuntiin, vaikka vaelluspäivien aikana syke ei juuri nousisi satasta korkeammalle. Oloni ei ole niiden jälkeen läheskään yhtä väsynyt kuin vaikkapa juoksukisojen, vaikka kello näyttääkin toista.

Sairastaminen väheni, kun lisäsin liikuntaa

Lopuksi vielä mielenkiintoinen huomio, jonka tein tarkastellessani useampien vuosien statistiikkaa. Kuten sanoin, HeiaHeiaan voi kirjata myös sairauspäivät. Olen kirjannut ylös sellaiset päivät, jolloin en ole voinut sairauden takia liikkua. Jonkin verran pieniä kröhiä on jäänyt kirjaamatta, sikäli kun olen voinut urheilla kevyesti.

Tilastoista näkyy, että vuosina 2013-2015, kun urheilin vähemmän, sairastin enemmän. Vuonna 2015 aloin syödä hieman terveellisemmin, vaikken täysin toivoton tapaus ollut sitä ennenkään.

Lisäksi, syksyllä 2015 aloitin vuoden mittaisen sapattivapaan, jolloin en ollut työpaikalla alttiina esimerkiksi kausiflunssille. Mutta silti, hurjaa on huomata, että lisättyäni jonkin verran liikuntaa vuoden 2015 jälkeen, sairauspäivät ovat vähentyneet. Vuoden 2018 alku puuttuu listasta, mutta tähän mennessä tälle vuodelle ei ole kertynyt sairauspäiviä.

Kaiken kaikkiaan, yhtä päivää lukuunottamatta, jonka muistelen olleen vain lievä kröhä, en sairastanut välillä maaliskuu 2015 – lokakuu 2017 yhtään päivää. Olen varmasti tämän suhteen geeneiltäni onnekas – mutta silti uskon, että liikunnalla on vaikutus asiaan.

Peruskuntoharjoitteluni perustuu suurelta osin talven skinnailuihin ja muuhun vuorilla liikkumiseen. Siellä liikutaan pitkäkestoisesti matalilla sykealueilla.

Träkkään kaikki treenit Suunnon kellolla, joka on kädessäni käytännössä aina. Kuva viime kesän Siuranan kiipeilyreissulta.

Viime vuosien aikana kiipeily on kiilannut eniten harrastamieni lajien joukkoon. Koska se nyt vaan on niin siistiä!

Yksi treenitavoitteistani on, että jaksan vielä vanhanakin vaeltaa rinkka selässä upeissa maisemissa. Kuva Kebnekaisen vaellukselta vuodelta 2011.

Kesän pyöräretkellä Viron Terviseteellä viime juhannuksena.

Viimeisenä viha-rakkauslajini, juoksu. Olen aina ollut huono juoksija, vaikka jaloille on suotu mittaakin ihan kivasti. Olen träkännyt syyn siihen, että fysiikkani sopii parhaiten lajeihin, joissa voimantuottoaika on pidempi (hiihto, pyöräily, skinnaus). Viime vuosina salitreenin ja sushin syömisen myötä (harmi kyllä luultavasti enemmän jälkimmäisen), kiloja on kertynyt muutamia lisää niin, ettei poluilla kipittäminen ole enää sitäkään vähää kevyttä kuin ennen. Mutta viimein viime kesänä juoksin ensimmäisen maratonini ja jotain loksahti mielessä kohdilleen. 17 vuoden jälkeen aloin lopulta tykätä juoksemisesta.

Kaikista tärkeintä minulle on kuitenkin se, että voin urheilla oman mieleni mukaan. Välillä muut intohimon kohteet, kuten kirjoittaminen ja kuvaaminen, ajavat ohitse. Hyvä esimerkki on tämä juttu, jota kirjoitan parhaillaan kellon käydessä arki-iltana puolta yhtä. Tarkoitukseni oli mennä aamulla salille, mutta luulen että painan mieluummin torkkua – koska tämä kirjoittaminen tuntui tässä hetkessä monta kertaa hauskemmalta. Kyllä sinne salille ehtii jonain toisenakin päivänä.