Kun lähdimme kipuamaan Mustanmeren rannalta kohti Svanetian ylänköä Georgiassa, oli pian selvää että osittain kieli poskessa vuokraamamme iso maasturi ei todellakaan ollut kokonsa puolesta vitsi, vaan neljine vetävine pyörineen juuri ja juuri riittävä kulkupeli Kaukasus-vuorten kinosten keskellä.
Olimme toki lukeneet etukäteen, että Svanetia ja sen pääkaupunki Mestia sijaitsevat alimmillaan puolentoista kilometrin korkeudessa, mutta en ainakaan itse ollut silti ymmärtänyt, miten vaikeakulkuisen matkan päässä alue sijaitsee. Kun olimme ajaneet koko Georgian halki lähelle Mustameren rannikkoa, Toyota Highlanderillamme oli vuoristotietä kiemurreltavanaan vielä yli kolmen tunnin verran. Mustia kallioseinämiä tien ympärillä ei pimeydeltä nähnyt, mutta niiden läsnäolon saattoi aistia.
Georgian korkein vuori Škhara (5201m) kuvattuna auringonnousun aikaan Ushgulin kylästä.
Olimme lähteneet Tbilisistä aamulla ja tehneet matkaa läpi Georgian kaupunkien ja kylien 12 tunnin ajan. Viimein myöhään illalla saavuimme perille Mestiaan, joka on 3000 asukkaan ”kaupunki” keskellä Svanetiaa. Korkeat lumivallit reunustivat kapeita kujia, ja noin tunnin etsimisen jälkeen löysimme viimein varaamamme majatalon ystävällisten paikallisten avustuksella.
Mestia, kuten Svanetia yleensäkin on pääasiassa kesämatkailukohde. Alue on Georgian suosituin vaelluskohde. Eikä ihme, sillä seutu on satumaisen kaunista. Vuorten rinteitä peittävät loputtomat havumetsät ja ympärillä vuoret kohoavat viiteentuhanteen metriin.
Paikallisten mukaan Svanetia on alue, jota on ollut helppo puolustaa niin persialaisia, bysanttialaisia, ottomaaneja kuin idästä tulevia valloittajiakin vastaan. Keskiajalla jokaisessa svanetialaisessa talossa oli paitsi muurit, myös korkea vartiotorni, jonne säilöttiin kaikki arvokas ruoasta uskonnollisiin ikoneihin. Nämä vartiotornit ovat edelleen olemassa ja niitä on Svanetiassa yhteensä vajaa 200. Ne ovat osa keskiaikaista maisemaa, jonka ansiosta koko ylemmän Svanetian alue on Unescon maailmanperintökohde. Sen avulla on pyritty suojaamaan erityisesti Ushgulin sekä Chashazin kylät, joiden maisema on säilynyt lähes sellaisenaan vuosisatojen saatossa.
Nykyaikana modernisaatio on tietysti ulottanut osan lonkeroistaan myös Svanetiin, mutta paikalliset eli svanit, joilla on oma, georgiasta täysin eroava kielennsä viettävät edelleen vanhoja juhlapyhiä ja noudattavat omia kulttuurisia perinteitään. He tuntuvat olevan myös tarkkoja siitä, että alueella maan sekä liiketoiminnan omistus säilyy paikallisissa käsissä, mistä syystä ulkomaalaista (käytännössä venäläistä) pääomaa on sijoitettu Svanetiaan verrattain vähän. Tilanne on täysin toinen esimerkiksi Gudarissa, jossa monet ravintoloiden ja muiden matkailupalveluiden pyörittäjistä ovat kotoisin Venäjältä.
Keskiaikaisia vartiotorneja Mestiassa.
Ushgulin kylää auringonnousun aikaan.
Majoitu paikallisen perheen luona
Hotellitarjonta on Mestiassa suppeaa. Pääasiallinen majoitusmuoto ovat perheiden ylläpitämät majatalot, joista monet ovat melko yksinkertaisia rakennuksia. Kesäisin maisema on varmasti eri näköistä omenapuiden ja puutarhojen rönsyillessä yli aitojen. Talvella alue muuttuu huomattavasti vaikeakulkuisemmaksi, eivätkä talot pysy talvipakkasissa lämpiminä. Tämä koski meidänkin ensimmäisen viikon majataloamme – perhettä, joiden Tbilisiin muuttaneet aikuiset lapset olivat palanneet vuoristoon keskitalveksi auttamaan vanhempiaan.
Puu on Mestiassa yleisin lämmitysmuoto. Perhe kerääntyy yhteiseen tupaan, joka pidetään lämpimänä kamiinoiden avulla.
Asuimme ensimmäisen viikon majatalon yläkerrassa, jonka kulmahuoneessa lämpötila putosi öisin liki nollan tuntumaan – ainakin silloin kun sähköt olivat koko kylästä katki eivätkä sähkölämmittimet toimineet. Myös verkkoyhteydet olivat poikki, eikä koko kylässä ollut toimivia wlan-verkkoja koko kahden viikon aikana.
Perheen vieraanvaraisuus korvasi kuitenkin heittämällä pienet puutteet asumisessa, ja voinkin suositella lämpimästi Ailama Guest Housea etenkin kesäajan majoitukseen. Toisen viikon asuimme paikallisen oppaan ja kontaktimme Nick Phalianin perheen majatalossa, joiden huoneet olivat hieman paremmin eristetty. Myös Phalianin perheen vieraanvaraisuus (ja ihanat koirat sekä kissat) sulatti kohmeiset varpaat hetkessä.
Katolta tippuvaa lunta Mestiassa.
Ensimmäisen viikon majatalomme olohuoneessa.
Maisema Ailama Guest Housen pihalta.
Paikallista (suolaista) kotiruokaa
Mestiassa monet majatalot tarjoavat vähintään aamiaista vierailleen. Paikalliseen tapaan aamupalapöytämme notkui paikallisia kotona valmistettuja herkkuja: lettuja, juustoleipiä, kotijuustoja, hilloja, salaatteja, pähkinöitä – kaikki maustettuna aimo annoksella svanetialaista maustesuolaa, jota ostimme tietysti monta purkkia mukaan. Kaikki ruoka on peräisin Svanetiasta – tuontituotteita ei juuri kotikeittiöissä tunneta. Suolaa oli niin paljon, että vähemmälläkin muuraisi silmät umpeen puoleksi vuodeksi.
Illalliseksi syötiin lähes samoja ruokia kuin aamulla, höystettynä lihakimpaleilla. Paikalliset hyödyntävät eläimistä kaikki osat, sillä niiden liha on kallista. Useimmiten oli vaikea hahmottaa, mikä osa mistäkin eläimestä oli kunakin iltana ruokalistalla.
Kaikki paikallinen ruoka niin ravintoloissa (joita Mestiassa on kourallinen) sekä perheiden kotona on todella, todella suolaista ja rasvaista. Myöskään allergioita ei juuri tunneta, ja majataloissa syödään iltaisin sitä mitä eteen tulee. Puolisoni pohti kotimatkalla, kuinka paljon kaksi Svanetiassa vietettyä viikkoa lisää sydänkohtauksen riskiä koko loppuelämän ajaksi. Luultavasti merkittävästi.
Svanetia ei siis matkakohteena välttämättä sovi niille, jotka ovat tarkkoja siitä, mitä suuhun menee ja milloin, tai niille, joilla on vakavia ruokarajoitteita (esim. laktoosin, papujen, pähkinöiden tai viljojen kanssa). Olen itse herkkä vehnälle, enkä ole syönyt sitä kahteen vuoteen, mutta koska Mestiassa vaihtoehtona oli syödä viljatuotteita tai olla nälissään, oli kestettävä ihottuma sekä vatsakrampit. Tosin, voi olla että vatsakrampit olisivat tulleet joka tapauksessa – lähes kaikilla reissuseurueemme jäsenillä oli ongelmia vatsan kanssa. Suomalaiseen bakteerikantaan tottuneet mahat saivat Svanetiassa aikamoista sokkihoitoa.
En ole missään – edes Intiassa – nähnyt niin paljon lehmiä kuin kahden viikon aikana Mestiassa. Niitä oli aivan joka puolella kaupungilla, teillä, pihoilla, poluilla. Lehmillä ei ilmeisesti ole talvinavetoita, vaan ne laiduntavat vapaana kaduilla.
Porsaitakin pyöri kaupungilla ympäriinsä. Tässä pilkullinen nöf-nöf!
Lehmien jälkeen Mestian yleisimmät asukkaat olivat koiria. Niitä juoksi kaupungilla vapaana enemmän kuin olen missään nähnyt. Huskya, , paimenkoiraa, pystykorvia… Suurin osa vapaana juoksevista koirista oli ystävällisiä, luottavaisia ja söpöjäkin. Osalta oli Kaukasus-vuorten perinteitä noudattaen leikattu korvat sekä häntä, jotta ne pärjäisivät paremmin tappelussa susia vastaan. -Kuvan nuori husky seurasi meitä kahden päivän skitourille.
Ravintoloissa syöminen on Mestiassa myös mahdollista ja melko edullista, kuten Georgiassa muuallakin. Laskureissun yhteydessä se ei välttämättä ole kaikista kätevin vaihtoehto, sillä ravintolat ovat Georgiassa hitaita; ruoasta nautiskellaan ja eri lajit tulevat tipotellen pöytään. Mestiassa sujuvuutta hankaloitti vielä se, että paikalliset tuntuivat pelkäävän meitä kielen takia, emmekä saaneet palvelua, vaikka paikalliset muuten ovatkin hyvin ystävällisiä. Koko kylän laajuiset sähkökatkokset saattoivat osua parhaaseen illallisaikaan, ja sitä varten ravintoloitsijoilla oli valmiina kynttilät joka pöydässä. Kaiken kaikkiaan, ruokaileminen Mestian ravintoloissa kesti joka kerta lähes poikkeuksetta lähes kolme tuntia.
Georgialaista ruokaa.
Mestian katumaisemaa illalla.
Liikennekaaos ja paikallinen mentaliteetti
Georgiassa suhtaudutaan moniin asioihin hyvin välinpitämättömästi – tuttu meininki monista kehittyvistä talouksista ja entisistä neuvostoliittomaista. Liikennesäännöt ovat viitteellisiä ja kaaos on, ainakin Svanetiassa, pysyvä asiantila. Toisaalta, mitä muuta voisi kuvitella vuoristotaajamasta, jonka infrastruktuuri on sekoitus keskiaikaa ja neuvostoliittoa, ja jonne saattaa talven aikana kertyä viisi metriä lunta?
Tiet itse Mestian kylässä ovat mahdottomassa kunnossa. Kun siihen lisätään sadat ja taas sadat lehmät, jotka laiduntavat vapaana kaduilla ja takapihoilla, lukemattomat koirat sekä porsaat jotka vilisevät jalkojen välissä, ja naapurimaista railakkaalla lomatuulella saapuneet turistit, on soppa valmis. Tätäkään en suosittele heikkohermoisille.
Kaiken kaikkiaan Svanetia ja Mestia on talvisena matkakohteena aivan mahdoton, mutta samalla ihana. Intian aikojen jälkeen olen luullut, että monikaan kaaos ei minua enää hetkauta, mutta on myönnettävä, että talvinen Svanetia oli yllättävän intensiivinen reissukokemus. En voi suositella sitä henkilöille, jotka haluavat asioiden menevän suunnitellusti, mutta suosittelen sitä ehdottomasti kaikille niille, jotka haluavat kokea tämän vuoristoseudun vielä sellaisena kuin se on ennen talviturismin lopullista läpimurtoa. Mukaan kannattaa ottaa paljon lämpimiä vaatteita, pohjaton huumori ja autovakuutus. Ruokarajoitteet suosittelen unohtamaan jo Tbilisin kehätien kohdalla. Koko alueen meinigin voi hyvin tiivistää mestialaisen poliisimiehen sanoin: Not working, no problem!
Mestian keskustaa aurinkoisena päivänä.
Mestian keskustaa illansuussa.
Uuden vuoden raketteja Mestian yllä.
Tämän Boriksen omistajalla on parin päivän lumityöt rästissä.
Mestian kylä.
Vartiotornit iltavalaistuksessa.
Videoita Svanetian reissulta
Georgia freeride roadtrip: osat 1-3
Georgia freeride roadtrip: osat 4-5
Juttuja viime talven (16/17) Gudaurin reissulta
Puuterikenttiä ja neuvostoromantiikkaa – ensimmäiset laskupäivät Georgiassa
Vapaalaskua Georgiassa: Lomisan luostari
Vapaalaskua Georgiassa: Gudaurin randoretket
Vapaalaskua Georgiassa: yhden yön retki Jutan kylään
Seuraa Instagramissa:
http://instagram.com/piposilmilla
Pipo silmillä 
Taidan olla jo liian vanha noin extremereissulle, mutta on todella kivaa päästä kurkistamaan tuollaiselle seikkailulle näin keskuslämmitteisessä kodissa:) Hieno paikka, upeat kuvat!
TykkääLiked by 2 people
Haha, mä taas taidan olla vähän liian rajoitteinen tollaisille seikkailuille, mutta nautin kyllä tämän lukemisesta. ”Not working, no problem!” sai mut nauramaan! 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Ei ole kyllä maisemilla pilattu tuota kylää! Ja pakko sanoa, kyllä täytyy seikkailuhenkeä olla ja hitunen suomalaista hulluutta, että viihtyy viikon noin kylmän näköisessä paikassa (talossa). 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Hei!
Suuret kiitokset postauksesta ja videoista. Nämä tiedot ovat kultaa kun meillä lähtö Mestiaan kahden viikon kuluttua. Jos ehdit vastailla niin minulla on noin tuhat kysymystä koskien Mestiaa. Tässä tärkeimmät.
Onko Mestiassa kauppaa? (Keliaakikko matkassa joten tärkeää, että hän voi valmistaa itse ruuat)
Miten suju liikkuminen Mestian ja Tetnuldin välillä? (Meillä oma neliveto maasturi)
Tetnuldin offarit: Kuinka hyvin saavutettavissa hissiltä? Laskettiinko nopeasti puhki? Pääseekö Tetnuldissa helposti skinnaamaan paremmille alueille ja pääseekö sieltä takas hissille? Kuinka paljon offarilaskijoita oli Tetnuldissa verrattuna esim Gudauriin?
Mikä oli reissun paras lasku?
TykkääTykkää
Wow mikä reissu! 😀 ja herranjumala miten kylmältä toi teidän meininki näyttää! 😀 voisin kuvitella juurikin kesällä lähteväni käymään, koska maisemathan ovat järettömän hienot. Talvella en ehkä lähtisi,varsinkaan tän jutun jälkeen 😀 lähdetään ensi kuussa autoilemaan Alpeille ja pelkään jo jäätyväni sillä reissulla ja kiroilevani koko reissun ajan sitä 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuonne ois ihana päästä kesällä patikoimaan (ehkä talvimatkan jättäisin itsekin väliin, hehe). Georgia on houkutellut jo pidemmän aikaa, ehkä osaksi siksi, kun kaikki jutut mitä olen sieltä suunnilta lukenut ovat olleet täynnä kaaosta. Reissukaaos on ihan mun juttu, eikä sitä tarvi edes tietoisesti etsiä! 😀 Ilmeisesti saitte lopulta kuitenkin asiat sujumaan englannilla tai elekielellä? Vai oliko teillä matkassa mukana joku, joka edes hiukan taitoi paikallista kieltä?
TykkääTykkää
Taitaisi mennä ylitse meidän matkanteon eli ei varmaan lähdettäisi itse ajelemaan lumisille teille vuoristossa! Kesällä ehkä. On mahtanut olla mielenkiintoinen reissu!
TykkääTykkää
Upeat maisemat, vaikuttaa hienolta paikalta. Omaa sydäntäni lämmittää noiden eläinten vapaanapito – ihan jotain muuta kuin meikäläinen tehomaatalous. Mutta tosiaan, kun tuota lihaa uppoaa enää harvemmin ja harvemmin, tuolla pitäisi olla aika paljon ruisleipää mukana 😉
TykkääTykkää
Vau, tää oli matkablogia parhaimmillaan! Ihan mahtava päästä kurkistamaan vieraaseen ja näin erilaiseen paikkaan tällä tavalla.
Mitä kautta tuolle reissulle päädyitte, oliko se järjestetty vai omatoiminen? Onko tuo puhtaasti laskupaikka, vai voisiko siellä kuvitella muutakin aktiviteettia talvella? Entä millainen se olisi kesäkohteena? Kieliasiatkin kiinnostaa, selviääkö englannilla? Kuten kysymyksistä saattaa huomata, ehkä hieman innostuin tästä paikasta 🙂
TykkääTykkää
Moikka! Mestiassa on pari pientä kauppaa/kioskia, josta sai suklaapatukoita, limpparia, viinaa, nuudeleita, muutamia säilykkeitä sekä jugurttia ja majoneesia. Lisäksi muistelen että riisiä ja pastaa ja joitakin hassuja vihanneksia myytiin ämpäreissä. Näin myös vihannesauton pariin kertaan, luulen että se tuli alhaalta Zugdidista. Ruokavalion noudattaminen tuolla vaatii kyllä varmaan jonkin verran paneutumista asiaan. Mestian ja Tetnuldin välinen tie pidetään ihan ok kunnossa. Nelivetomaasturilla pärjäsi, välillä joutui ottamaan vähän uutta vauhtia mäkiin ja kerran jäätiin jumiin Tetnuldin parkkipaikalle. Niin joo ja siinä alamäessä kun tultiin pois yks auto ajoi meidän perään. Neljä tuntia meni että saatiin tilanne poliisien kanssa selvitettyä. Mut siis sama homma tässä, että auton ajelu siellä vaatii vähän paneutumista 🙂 Tetnuldin offarit laskettnii nuudelille nopeasti uutena vuotena, mutta viikko sen jälkeen vuorella oli paljon vähemmän porukkaa. Siellä pääsee skinnailemaankin jonkin verran, mutta suurin osa skinnailureiteistä lähtee sinne etelän puolelle, ja ne oli silloin vielä lämpimän alkukauden (ja muutenkin lämpimän kelin takia) ainakin sen verran hasardin oloisia että ei käyty kuin vähän ihmettelemässä. Kaiken kaikkiaan Tetnuldissa oli enemmän vapaalaskijoita kuin Gudaurissa, mikä yllätti ainakin minut. Kuten sanottu, meillä oli kelit vähän sketsit, joten mitään ihmeellisiä laskuja ei päästy laskemaan. Suurin osa meidän reiteistä oli sellaisia, jotka oli topokartoista katsottuna ihan ilmiselviä (sekä Hatsvalissa että Tetnuldissa). Paitsi tokavikana päivänä käytiin skinnailemassa Esterin kylän takana (vähän siitä kylästä pohjoiseen) se oli ihan hauskan oloinen paikka. Sielläkin seinä lämpesi niin paljon että laskettiin hyvissä ajoin alas. Samaten myös siinä Tetnuldin ns. pääseinällä oli suoraan hissin alla yhtenä päivän iso vyöry, just iltapäivän auringossa käyny. Sitten ne pommittelikin siellä niitä pohjoisia seiniä sen jälkeen.
TykkääTykkää
Moikka, Svanetia on pompahdellut esiin muutamissa kansainvälisissä yhteyksissä vapaalaskuun liittyen (sieltä on tehty muun muassa yks North Facen laskuleffa). Siellä on korkeita vuoria ja aika vähän porukkaa, niin siksi se on varmaankin alkanut kiinnostaa. Viime vuonna myös Gudaurissa ollessamme tuota kehuttiin, joten nyt päätettiin sitten lähteä sinne. Oltiin siis ihan omatoimisesti matkalla – vapaalaskureissuja ei oikein ehkä ole tapanakaan tehdä ns. pakettimatkoina. Talvisaikaan tuo on kyllä pelkkä laskupaikka, en suosittelisi muuten. Ja siis nimenomaan offarilaskupaikka, rinteiden perässä ei kannata lähteä. Mutta kesällä varmaan aivan erilainen, ja ilmeisesti tosi suosittukin. Kylät pursuaa majataloja ja voi vain vaellella kylästä toiseen ja ruokapöydästä seuraavaan 🙂 Englannilla ja elekielellä pärjää, paikalliset on tosi auttavaisia!
TykkääTykkää
Heh, joo, tuntui kyllä myös että tuo oli nimenomaan noiden kotieläinten ja ruokatalouden osalta kyllä matka jonnekin kauas menneisyyteen. Eikä siitä kai niin kauan ole, kun Suomessakin on ollut yhtä omavaraista erityisesti maaseudulla.
TykkääTykkää
Joo, tuo on varmasti kesällä hieno paikka ja silloin liikkuminenkin on helpompaa. Englannilla ja elekielellä pärjää mainiosti. Puhun itse muutaman sanan venäjää + aakkoset, mutta ei niistäkään ollut kuin kosmeettista hyötyä. Paikalliset on ihan mielettömän ystävällisiä, joten kaikki asiat kyllä hoitui.
TykkääLiked by 1 henkilö
Georgialaiset ravintolat! Palvelu on kyllä mielenkiintoista, kun ruoka tulee tipoitellen ja ihan eri järjestyksessä kuin olisi kuvitellut. Mutta onhan se ruoka myös hyvää. Svanetia vaikuttaa kyllä aika extreme-kohteelta, mutta myös hurjan mielenkiintoiselta. Hienoja kuvia 🙂
TykkääTykkää
No nyt! Upeat maisemat ja varmasti mahtava reissu takana. 🙂 Oli aika karu sivulause koirien hännistä ja korvista sen suhteen kuinka lähellä luontoa siellä elettiin (eletään?).
TykkääTykkää
No nyt oli eksoottista 🙂 Tuo seutu on itselleni niin vierasta kun vaan voi olla ja pakko myöntää, että en varmaan ole kuullutkaan ennen tätä koko Svanetiasta. Melko extremepainotteinen reissu ainakin majoituksen suhteen omaan makuun, ite oon super mukavuudenhaluinen.. 😀 Mutta huh mitkä maisemat! En tiennytkään ennen tän postauksen lukemista, että haluan käydä Georgiassa.
TykkääTykkää
Hei! Todella upeita kuvia ja reissu kuulostaa mahtavalta 🙂 Pitänee pistää tämä siis listan jatkoksi 😉
TykkääTykkää