Shinaoukvillestä etelään löytyi paratiisisaari nimeltä Bamboo Island

Olemme maanneet viimeiset paivat riippumatossa kambodzhalaisella saarella. En tieda, onko olemassa hienompaa nimea rantalomakohteelle kuin Bamboo Island. Yritimme siis täysin rinnoin olla paratiisilomalla, elaa tuoremehulla, hedelmasalaatilla ja vitamiineilla.

Eraana paivalla rannalla maatessani huomasin, etta raajoista alkoi kadota tunto. Kasivarsia pakotti ja paassa vippasi. Muutaman tunnin kuluttua olin jo vakuuttunut siita, etta olen saanut malarian, kun jalat eivat enaa kunnolla kantaneet. Selailin lounarin sivuilta mahdollisia taudinkuvia, mutta vaikka kuinka yritin, en saanut oireita tasmaamaan mihinkaan tappavaan popoon. Sen sijaan ne tasmasivat taysin kohtaan ’salt exhaustion’.

Hedelmasalaatit ja mehut ovat ihan hyviä, mutta en ollut ottanut huomioon kuumuuden aiheuttamaa nestehukkaa. Onneksi alitajuntani on mita ilmeisimmin viisaampi kuin mina itse. Tata ennen olin jo useana iltana ihmetellyt, miten ihmeessa mieleni teki niin kovasti ranskanperunoita, vaikka tarjolla oli millaisia etelan hetelmia ja vihannespaistoksia. Siis annoksiin lisää suolaa ja pari sipsiäkin väliin. Sipsit ovat itse asiassa ehka paras laake, jota olen syonyt.

Kun olimme snorklanneet ja lohonneet riittamiin, paatimme hypata veneeseen ja jatkaa matkaa. Se meinasi kuitenkin loppua lyhyeen, kun veneeseen, lastattiin maksavien asiakkaiden lisaksi viela kuskin serkku, kummin kaima ja anopitkin kuorman paalle. Ja eikun aallokkoon kohti Shihanoukvilleä! Puolentoistatunnin matkan aikana paatti horppasi vetta tauotta milloin oikelta, milloin vasemmalta laidalta, ja useampaan otteeseen ehdin jo mittailla katseella, mihin rantaan oli lyhin matka uida.

Valtyimme onneksi sukellusvenesimulaatiolta. Itse asiassa, elamys on jo jaanyt taka-alalle, silla sen jalkeen olemme istuneet hiiligrilli sylissa kokkaamaassa omaa illallistamme ja huristelleet mopon pakkarilla. Ilman kyparaa, kuten maan tapoihin kuuluu (anteeksi, aiti).

Seuraavaksi matka jatkuu kohti viidakkoa.